Uusi ilmastokumppani – Nuorisokeskus Marttinen
Nuorisokeskus Marttinen sijaitsee Virroilla ja on yksi Suomen kahdeksasta valtion tukemasta nuorisokeskuksesta. Sen toiminnan ytimessä on nuorisotyö, erityisesti lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen sekä yhteisöllisyyden, osallisuuden ja oppimisen tukeminen. Marttinen tarjoaa monipuolisia palveluja ja tiloja niin nuorisoryhmille, perheille, koululaisille kuin yrityksille ja yhteisöillekin.

Marttinen järjestää leirikouluja ja nuorten leirejä, joissa korostuvat luonto, yhdessä tekeminen ja elämyspedagogiikka. Leirikoulut voivat sisältää esimerkiksi luontoaktiviteetteja, kiipeilyä ja käsityöpajoja. Marttinen hyödyntää seikkailukasvatusta tukemaan nuorten itsetuntemusta, tiimityötaitoja ja rohkeutta. Aktiviteetteihin kuuluvat esimerkiksi köysiradat, melonta, kiipeily ja erilaiset luontoelämykset.

Luonnon hyödyntäminen toiminnassa – kestävästi
Marttinen tarjoaa tiloja ja palveluita esimerkiksi häiden, juhlien, seminaarien ja kokousten järjestämiseen. Kulttuurihistoriallinen ympäristö, kuten vanha Marttisen kartano ja saarimaisemat, tekevät tapahtumista ainutlaatuisia. Marttinen sijaitsee kauniilla luonnonsuojelualueella, joka mahdollistaa monenlaisia ulkoilma-aktiviteetteja ympäri vuoden ja ohjaa toimintaa kunnioittamaan ympäristöä ja luontoa. Marttinen hyödyntää ympäröivää luontoa toiminnassaan, mutta ekologisesti kestävällä tavalla, lisäksi kävijät oppivat luontoa kunnioittavia toimintatapoja.
Keskuksessa on modernit majoitusvaihtoehdot ryhmille, perheille ja yksittäisille matkailijoille. Marttinen tarjoaa myös ruokailupalveluita, joissa painotetaan terveellistä ja paikallista ruokaa. Marttisen keittiössä suositaan lähellä tuotettua ja sesongin mukaista ruokaa.

Liittyessään Pirkanmaan ilmastoverkostoon Marttinen asettaa omaksi ilmastotavoitteekseen positiivisen kädenjäljen periaatteen kaikessa ympäristökasvatustoiminnassaan vuonna 2025. Hiilijalanjäljen negatiivisten vaikutusten sijaan Marttinen haluaa tuoda esiin, mitä positiivista asiakkaat voivat tehdä ilmaston ja ympäristön hyväksi. Marttisen ilmastoteko on tarjota nuorille ja asiakkaillemme konkreettisia mahdollisuuksia oppia, toimia ja vaikuttaa kestävän tulevaisuuden puolesta.
Yhdessä vahvistamme kestävän kehityksen arvoja
Yhdessä luomme toimintamalleja ja oppimiskokemuksia, jotka vahvistavat kestävän kehityksen arvoja ja tekevät näkyväksi, miten jokainen voi jättää positiivisen jäljen ympäristöön.
Tavoitteeseen pääseminen vaatii toimintatapojen, materiaalien ja viestinnän päivittämistä, sekä uusimpien ympäristökasvatuksen menetelmien opiskelua ja käyttöönottoa. Nuorisokeskus Marttinen käyttää jo energiatehokkaita ratkaisuja ja pyrkii vähentämään energiankulutusta esimerkiksi valaistuksessa ja lämmityksessä. Lisäksi jätteet lajitellaan, ja keskuksessa kannustetaan ryhmiä ja vierailijoita huolehtimaan omasta ympäristövastuustaan.

Sitoutuminen ympäristövastuullisuuteen
Nuorisokeskus Marttinen on sitoutunut ympäristövastuullisuuteen ja pyrkii vahvistamaan jokaisen omaa luontosuhdetta sekä ympäristövastuullista ajattelua. Ympäristökasvatusta toteutetaan nuorisotyön näkökulmasta muun muassa seikkailukasvatuksen keinoin. Marttinen on saanut Green Key -sertifikaatin, joka myönnetään matkailualan toimijoille osoituksena ympäristöystävällisyydestä ja kestävästä toiminnasta. Lisäksi Marttinen on mukana Sustainable Travel Finland -ohjelmassa, joka edistää kestävää matkailua Suomessa.
Näiden toimenpiteiden avulla Marttinen pyrkii vähentämään ympäristökuormitustaan ja edistämään kestävää kehitystä toiminnassaan. Ilmastoverkostolta Marttinen odottaa saavansa ideoita ilmastotyön tueksi sekä Marttinen kokee hyötyvänsä henkilöstön lisäkoulutuksesta ympäristöasioissa sekä yhteistyöstä muiden organisaatioiden kanssa parhaiden käytäntöjen jakamiseksi.

Tutustu Nuorisokeskus Marttisen monipuolisuuteen
Nuorisokeskus Marttisen kotisivuilta
Facebook @Marttinen
Instagram @nkmarttinen
LinkedIn @Nuorisokeskus Marttinen Youth Centre Marttinen
Youtube @NkMarttinen