Sinituote Oy liittyi ilmastoverkostoon

Tervetuloa ilmastoverkostoon Sinituote Oy! Sinituote on siivousvälineiden valmistukseen erikoistunut yritys, jolla on tehtaat Akaassa ja Kokemäellä. Sinituote osti Akaassa aiemmin VS-Harja -nimellä toimineen yrityksen vuonna 2017 ja yritykset fuusioituivat vuonna 2020. Akaan tehtaalla valmistetaan myös ammattilaisille suunnattuja siivoustuotteita, joiden alkuperä on VS-Harjalta. Sinituotteen brändejä ovat SINI, SINIPRO (ent. VS-Harja) sekä KUNGS autotuotteet.   

Sinituotteen harjoja puisella penkillä

Sinituotteen laatu- ja ympäristöpäällikkö Marika Kilpivuori kertoo, että yrityksen juuret juontavat aina 1940-luvulle, jolloin Einnon perhe perusti Sini-Tuote Oy:n Vantaan Tikkurilaan. Yksi tunnetuimmista tuotteista on Sinipiika, jonka valmistus alkoi jo 50-luvulla.

Sini-Tuote Oy on ollut nykyisen Brotheruksen perheen omistuksesta vuodesta 1988 alkaen ja Kokemäen tehdaskiinteistö on siirtynyt Sinituotteelle vuonna 1992. Vuosien mittaan toiminta on kasvanut ja nykyään Sini-tuoteperheeseen kuuluu monipuolisesti erilaisia autonhoito-, siivous- ja kodinhoitotuotteita, sekä ulkoharjoja. 

Pääraaka-aineena siivousvälineissä on muovi ja yritys harjastaa tuotteet itse. Kilpivuori kertoo, että yritys on alusta asti halunnut valmistaa ympäristöystävällisiä, tarpeellisia ja kestäviä tuotteita. Tästä esimerkkinä on, että kaikissa SINI-varsissa on sama kiinnitysmekanismi, joten ne sopivat kaikkiin Siniperheen siivousvälineisiin.

Uusin tuoteinnovaatio on biohajoava puhdistustabletti, jolla on Joutsenmerkintä. Puhdistustabletti lisätään veden joukkoon, jonka jälkeen puhdistusaine on valmis käytettäväksi. Kilpivuori kertoo, että tablettien kuljetuksista aiheutuu yli 90 % pienemmät hiilidioksidipäästöt perinteisiin puhdistusainepullojen kuljetuksiin nähden, koska kuljetettavien tuotteiden paino on huomattavasti kevyempi 

Tavoitteena on siirtyä kierrätysmuoviin kaikissa tuotteissa, joissa se on mahdollista 

Sinituotteen ilmastotavoitteena on siirtyä kierrätysmuoviin kaikissa tuotteissa, joissa se on teknisesti mahdollista. Tällä hetkellä yli 45 % tuotteissa käytetystä muovista on kierrätettyä. Marika Kilpivuori kertoo, että yritys on tehnyt jo paljon toimenpiteitä hiilijalanjäljen pienentämiseksi ja tavoitteena on painaa hiilijalanjälki vuosi vuodelta niin pieneksi kuin mahdollista. 

Kilpivuori sanoo, että merkittävin asia, jolla oman toiminnan päästöjä voidaan vielä laskea, liittyy tuotteissa käytettävään muoviin. Yrityksen tavoitteena on käyttää biopohjaista muovia niissä tuotteissa, joissa kierrätysmuovin käyttö ei ole teknisesti mahdollista. Muissa tuotteissa siirrytään kierrätysmuoviin. Kun tuote on valmistettu uudelleen käytetystä muovista, on siivoustuotteessa vihreä tarra, jossa lukee ”olen kierrätetystä muovista valmistettu”.  

Kilpivuori kertoo, että tavoitteen saavuttaminen vaatii ympäristötietoisuutta, aktiivista tuotekehitystä ja uusien mahdollisuuksien kartoittamista. Ilmasto- ja vastuullisuusasiat pitää ottaa huomioon sekä investoinneissa että tuotteiden ja prosessien kehityksessä.  

Kuvassa on Sinituotteen harjoja, joissa on pitkä varsi.

Tuotanto on hiilineutraalia Akaassa ja Kokemäellä

Marika Kilpivuori kertoo, että yrityksessä ollaan tehty useita toimenpiteitä päästöjen vähentämiseksi. Toimet ovat tuottaneet tulosta. Sekä Akaan että Kokemäen tehtaiden tuotanto on hiilineutraalia. Akaan ja Kokemäen tehtaiden katolla on aurinkovoimalat, joiden tuottama sähkö ohjataan tehtaiden omaan käyttöön. Kilpivuori kertoo, että 13 % tehtaiden käyttämästä energiasta saadaan aurinkopaneeleista.

Ulkopuolelta ostettu sähkö on vaihdettu uusiutuvaan vihreään sähköön. Lisäksi tehtaissa on ilmalämpöpumput. Valaistus on vaihdettu LED-valoihin sitä mukaan, kun valaistusta on uusittu. Kaikki tehtailla syntyvä jäte kierrätetään. Kokemäen tehtaassa on myös hukkalämmön talteenottojärjestelmä, Akaan tehtaalla syntyvä lämpö ohjataan tehdashallin lämmittämiseen.  

Ihmetellään ja tehdään yhdessä 

Kilpivuori kertoo, että Sinituote lähti mukaan ilmastoverkostoon, koska verkosto antaa mahdollisuuden tutkia ja tarkkailla asioita monipuolisesti. Yritykset voivat vähentää päästöjä monin eri tavoin ja verkoston kautta voi saada uusia ideoita ja tukea omaan ilmastotyöhönsä.

Kilpivuori toivoo, että organisaatiot olisivat aktiivisesti mukana verkoston toiminnassa. Hän näkee, että verkosto antaa hyvän mahdollisuuden erilaisille organisaatioille ihmetellä ja edistää ilmastotyöhön liittyviä asioita yhdessä. Kilpivuori sanoittaa, että mikään teko ei ole liian pieni ja porukalla voidaan saada hyviä tuloksia aikaan!  

Marika Kilpivuori ja Jukka Heiska luovuttamassa Kokemäen kaupungille Vihreä lippu -hankkeeseen kierrätysastioita.
Sinituotteen Marika Kilpivuori ja Jukka Heiska luovuttamassa Kokemäen kaupungille Vihreä lippu -hankkeeseen kierrätysastioita. kuva: Suvi Hautaluoma / Kokemäen kaupunki

Tutustu Sinituotteen toimintaan ja tuotteisiin.

Instagramissa @sinisiivous