Perinteikäs Sasky Osaran toimipiste kehityksen kelkassa
Sasky Osaran toimipiste sijaitsee kolmostien varressa 45 km päässä Tampereelta keskellä kaunista kulttuurimaisemaa. Osaran opetusmaatila on monipuolinen, luonnonmukaisessa tuotannossa oleva maatila. Osaralla on niin peltoja kuin metsääkin sekä monipuoliset tilat. Tilan konekantaan kuuluu laaja valikoima maatalouden koneita ja laitteita. Alueella on myös asuntoloita opiskelijoille.
Maanviljelyskoulu on perustettu alun perin vuonna 1886. Vielä tänä päivänäkin hämeenkyröläinen Sasky Ammatti-Insituutti Iisakki Osaran toimipisteellä koulutetaan esimerkiksi maatalouden ja luonto- ja ympäristöalan ammattilaisia. Osaran oma maatila toimii ekologisena oppimisympäristönä, jossa käytetään uusiutuvaa energiaa ja toteutetaan kestävän viljelyn ja eläintenhoidon menetelmiä. Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen, ilmastovaikutusten pienentäminen ja resurssiviisaus ovat keskeisiä teemoja opetuksessa ja toiminnassa.

SASKY koulutuskuntayhtymä tarjoaa monipuolista koulutusta Hämeenkyrön lisäksi reilulla kymmenellä muullakin paikkakunnalla. Koulutustarjontaan kuuluvat mm. ammatillinen koulutus, lukiot, kansalaisopistot ja taiteen perusopetus. Kestävä kehitys on Saskyn strategian keskiössä ja eri koulutukset tukevat elinikäistä osaamisen kehittymistä ja ammatillista kasvua yhteiskunnan vastuullisena jäsenenä. Osaran toimipisteen oppimisympäristöt on suunniteltu tukemaan kokonaisvaltaista kestävän kehityksen oppimista ja opiskelijat osallistuvat käytännön toimiin. Näin Sasky ja Osara varmistavat, että ilmasto-osaaminen ei jää vain teoriaksi – vaan siirtyy käytäntöön ja tulevaisuuden työelämään.
Osaran toimipisteellä kehitetään ilmastoystävällistä viljelyä ja luonnon monimuotoisuutta tukevaa maankäyttöä. Maatalousalan perustutkinnon lisäksi Osara tarjoaa luonto- ja ympäristöalan perustutkintoa sekä luontoalan ammattitutkintoa. Näihin liittyvässä metsäopetuksessa painotetaan hiilinielujen vaalimista, luonnonhoitoa ja ekosysteemipalveluja. Opiskelut voi toteuttaa erilaisilla tavoilla erilaisissa kohdissa elämää. Osaralta valmistuu esimerkiksi erä- ja luonto-oppaita, luonnontuotejalostajia sekä maaseutuyrittäjiä.

Ilmastovastuullisuus, kiertotalous ja ekologiset toimintatavat näkyvät sekä opetuksessa että arjen käytännöissä. Osara on tässäkin yhteydessä todellinen edelläkävijä sillä Osaran toimipisteellä on ollut vuodesta 2011 asti OKKA-säätiön myöntämä Oppilaitosten kestävän kehityksen sertifikaatti. Sertifikaatti on toisaalta merkittävä valtakunnallinen tunnustus kestävyystyöstä, toisaalta auttaa oppilaitosta kehittämään toimintaansa edelleen.
Osaran toimipisteen opetusmaatila on ollut luomussa vuodesta 1995 saakka. Osara ylläpitää maatalousluonnon monimuotoisuutta ja maakunnallisesti arvokkaita perinnebiotooppeja. Ilmastotekona oppilaitos on lisännyt myös aurinkoenergian käyttöä ja suosii kotimaista lämmitysenergiaa. Omaksi ilmastotavoitteekseen Osara nimeää Kestävän kehityksen sertifikaatin ylläpidon. Se vaatii vuosittaista kestävän kehityksen toimenpidesuunnitelman tekoa sekä toteuttamista. Sertifikaatti varmennetaan neljän vuoden välein ja tarjoaa hyviä työkaluja toiminnan kehittämiseen. Kokonaisuudessa otetaan huomioon kaikki kestävyyden ulottuvuudet. Kehittämisen alla ovat niin materiaalien, energian ja veden käyttö, jätteiden lajittelu ja kierrätys sekä turvallisuus, kiusaamisen ehkäisy kuin monikulttuurisuus ja kulttuuriperintökin.
Osaran maatilalla vaalitaan myös kulttuurista kestävyyttä ja esimerkiksi oppilaitoksen vanhaa rakennuskantaa entisöidään Saskyn rakennusrestauroinnin opiskelijoiden toimesta. Hirsirunkoista taloa restauroitaessa eteen tulee erilaisia kunnostettavia tiloja ja pintoja. Osa entisöinnin puumateriaaleista on Osaran metsissä kasvanutta ja oppilaitoksen omalla kenttäsahalla sahattua puuta.
Kuten Osaralla sanotaan ”Osara on vetovoimainen valtakunnallinen ilmastokestävän maatalouden osaamiskeskus. Tarjoamme osaajia, osaamista ja ratkaisuja tulevaisuuden muuttuvan maaseudun elinkeinoelämän tarpeisiin.” Tervetuloa mukaan Pirkanmaan ilmastoverkostoon!
Lue lisää
Sasky Osaran toimipisteen kotisivut
Sasky koulutuskuntayhtymän kotisivut / vastuullisuus
Facebook @Sasky Osaran maaseutuopetusyksikkö
Instagram @sasky_osara